perjantai 12. elokuuta 2011
ensimmäinen työ
Ensimmäinen työ. Puhuimme taidekäsityksistä ja määritelmistä, mitä taide on, taideyksilön ja yhteiskunnan kannalta. Taidetta on vaikka määritellä sillä se muuttuu koko ajan. Määritelmä on sidoksissa aikaan, paikkaan, teokseen, teoksen katsojaan ja vallitsevaan kulttuuriin. On olemassa erinlaisia taidekäsityksiä, instituutionaalinen taidekäsitys joka on vain kriitikoiden, museoiden tai muun instituution hyväksymä ja taide ansaitsee nimityksen taide elistinen. On intentionaalinen taidekäsitys jossa teoksen saama asema taideteoksena määräytyy tekijän tarkoitusperien mukaan. Esteettisessä taidekäsityksessä perustuu teoksen ulkomudon ominaisuuksiin. Viimeisenä sujekiivinen taidekäsitys, kunkin henkilökohtainen näkemys siitä, mitä pitää taiteena ja mikä ansaitsee taiteen nimityksen. Teimme niin sanotun rentoutumisharjoituksen, joka oli samalla pohjaa meidän tulevaa työtä varten. Piirsimme tietystä sanasta aina niin monta kuvaa mitä tuli mieleen. Kuvien pohjlata kehittelimme parityönä idean, jonka piirsimme sitten hiilellä maalausalustalle.Aloimme tekemään kollektiivista taidetta. Joka tarkoittaa yhteisötaidetta )jonkin yhteisön ehdoilla, heitä varten ja yhteisön jäsenten kanssa). Sosiaalsita taidetta ja usein toteutus projekteina tapahtumina tai työpajoina. Parinani oli Saana. Kun olimme saaneet piirrettyä ääriviivat täytyi meidän maalata pohja kokonaan yhdellä värillä, niin että hiilen jäljet eivät kuitenkaan menneet maalin peittoon. Pohjavärin maalasimme että välttyisimme amatöörivirheeltä, joka on se että jää valkoista maalauspohjaa näkyviin. Kun sen jälkeen aijjoimme alkaa maalaamaan, meidän täytyi miettiä väriharmoniaa. Meillä oli kolme eri vaihtoehtoa, yhden värin harmonia, jossa yhden värin monta eri sävyä samassa maalauksessa. Valööriharmonia, yhden väärin eri tummuus- ja vaaleusasteita samassa maaluksessa ja vastaväriharmonia jossa vastavärit samassa maalauksessa. Me käytimme meidän vastaväriharmoniaa, vihreää ja punaista. Kun olimme saaneet maalattua täytyi miedän vielä tehdä varjostukset ja valostukset.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
